Ehdokkaat oppilaskunnan tentissä

Kysymyksiä ehdokkaille esittivät oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Tomi Korhonen ja sihteeri Neea Niemenmaa.

Virtain lukion oppilaskunta järjesti torstaina 27. toukokuuta liikuntahallilla kuntavaalipaneelin, johon oli kutsuttu
kaikista puolueista ehdokkaita, mutta ainoastaan Vihreiden edustus puuttui.
Paikalla oli yhteensä 12 ehdokasta. Tilaisuuden avasi rehtori Katri Rantala, joka muistutti salissa osan
olevan jo äänioikeutettuja.

Myös nuorisovaltuusto oli laatinut kysymyksiä ehdokkaille. Niitä esitti Lauri Mäkäräinen.

Nuoret olivat laatineet ehdokkaille monipuolisia kysymyksiä. Lue 3.6. lehdestä  kuntavaaliehdokkaiden vastauksia.