Ilmari Mattila perehtyy parhaillaan koulun kaavaan

Alkuvuodesta Virtain kaupungin kaavasuunnittelijana aloittanut Ilmari Mattila on pistänyt merkille myös Virtain hienon kirjastorakennuksen.

Virtain kaupungin kaavasuunnittelijana tammikuun alussa aloittanut Ilmari Mattila on ehtinyt käymään jo ympäristökierroksella Virroilla.

– Minut on opastettu alkuun ja työyhteisössä on hyvä tunnelma, myös virtolaiset työkaverit vaikuttavat hyvin puheliailta, Mattila kommentoi.

Kankaanpäästä kulkeva, mutta viikot Virroilla asuva kaavasuunnittelija sai ensitöikseen perehtyä yhtenäiskoulun kaavaan. Hän kertoo, että joitain ajatuksia asiasta on jo mielessä, mutta Ilmari Mattila haluaa ensin keskustella niistä kaupunginhallituksen kanssa.

– Olen toivonut pääseväni pian keskustelemaan yhteiskoulun kaavaratkaisuista hallituksen kanssa. Koulun hieman haasteellinen kaava on töistäni kiireys- ja tärkeyslistan kärjessä, mainitsee Mattila ja tiedostaa koulun olevan paikkakunnalla tärkeä vetovoima ja imagotekijä.

 Lue lisää Suomenselän Sanomista 17.1.