Keiturin Soten tilanteeseen etsitään ratkaisua

Virtain kaupunginhallitus edellyttää, että Keiturin Sote laatii seikkaperäisen kirjallisen selvityksen vastaanottopalveluiden sopimustilanteesta 21. tammikuuta mennessä kaupunginhallitukselle. Lisäksi Keiturin Sotelta odotetaan kirjallista selvitystä työlomalla olevan toimitusjohtajan sijaisjärjestelyistä.

Keiturin Soten Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Rajamäki piti kaupunginhallitukselle tilannekatsauksen maanantai-iltana yhtiön ajankohtaisista asioista.

Tiedotuksesta vastaava Keiturin Soten hallituksen puheenjohtaja Ari Rajamäki kertoi, että neuvotteluaika Terveystalon edustajan kanssa on jo sovittu ja tapaaminen on lähiaikoina.

– Tässä vaiheessa on hyvin vähän kerrottavaa. Loppuratkaisu on paljon sopimuskumppanista kiinni, Rajamäki kommentoi.

Terveystalon yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Lauri Korkeaoja vahvistaa, että sopimus on irtisanottu tammikuun ensimmäisellä viikolla ja sen suhteen asiassa ei ole enää mitään ratkaistavaa.

– Käymme tällä viikolla Keiturin kanssa läpi siirtymävaiheen kysymyksiä ja pyrimme hoitamaan palvelut kunnialla irtisanomisajan loppuun asti sekä tukemaan Keiturin Sotea mahdollisimman hyvin siirtymävaiheessa. Työntekijät ovat saaneet tiedon asiasta, kertoi Korkeaoja.

Virroilla ja Ruovedellä odotetaan myös torstaita, sillä huomenna saattaa valtioneuvon istunnon myötä selvitä sote-kuviot yhteistoiminta-alueella jatkossa.

– En usko, että ministeriö jättää noudattamatta lakia, totesi Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki.