Kivestä hakattu -elokuvassa 33 virtolaista

Haapamäen Elokuvakerho julkisti viime perjantaina Kivestä hakattu -dokumenttielokuvan ja kirjan Haapamäen Suojalla. Tuotoksen kuvaavat Jyväskylä–Pori–Haapamäki junaradan syntyvaiheita. Rata ja sen sillat valmistuivat 80 vuotta sitten, ja viimeinen juna kulki raiteilla vuonna 1984.

Elokuva oli valokuvista, haastatteluista ja elävästä kuvasta koostettu. Siinä näytteli yli 33 virtolaista harrastelijanäyttelijää. Elokuvaa oli lisäksi kuvattu useassa kohteessa paikkakunnalla, kuten Perinnekylässä.

Tilaisuuden aluksi elokuvan tuottaja Esko Soini kertoi idean saaneen alkunsa jo kymmenen vuotta sitten.

– Ohjaaja Matti Halisen kanssa mietimme ideaa, ja se alkoi muuttua todeksi. Elokuva on pienistä palasista koottu, johon on tehty kuvauksia aivan älytön määrä. Sydämellä muistelen niitä hetkiä, jolloin olimme Virroilla tekemässä nauhoituksia elokuvan näytelmälliseen osioon. Meillä oli hieno porukka tekemässä sitä, hän pohjusti.

Lue lisää Suomenselän Sanomista 7.2.