Mahdollisia korona-altistumisia Virroilla

Virroilla Kitusen Kievarin ruokaravintolassa maanantaina 9.11. kello 20, tiistaina 10.11. kello 6–7 ja 12, keskiviikkona 11.11. kello 8–9 ja 13 sekä torstaina 12.11. kello 7 ja 12 aikoihin asiakkaana olleet henkilöt ovat saattaneet altistua koronavirukselle.

Virtain kaupungin maanantaina julkaisemassa tiedotteessa neuvotaan tarkkailemaan vointia ja hakeutumaan heti testiin, jos saa koronaoireita. Sellaisia voivat olla pienikin nuha, kurkkukipu, lämpöily, vatsaoireet. Kotiin pitää jäädä, mikäli on pieniäkin oireita.

– Muistutamme edelleen noudattamaan ohjeita tartuntojen ehkäisemiseksi sekä kaikkia hakeutumaan testeihin jo pientenkin oireiden ilmestyessä.

– Tieto koronapositiivisesta asiakkaasta tuli suoraan ulkopaikkakuntalaiselta asiakkaalta sunnuntai-iltana, kertoo Kitusen Kievarin toimitusjohtaja Juha Makkonen.

Ravintolassa on huolehdittu hygieniasta THL:n ohjeistuksen mukaan. Pinnat desinfioidaan useita kertoja päivittäin ja siivous toteutetaan korkealla luokituksella. Kesällä tehdyssä remontissa lisättiin käsienpesupiste ruokalinjaston läheisyyteen.

– Käsidesiä on saatavissa useassa paikassa ja muistutamme opaskyltein asiakkaitamme turvaväleistä ja siitä, että ravintolaan ei ole hyvä tulla oireisena.

Makkonen muistuttaa, että käsihygienia ja turvavälit ovat asiakkaiden omalla vastuulla.  

– Meillä on turvallista asioida. Toivomme ihmisiltä vastuuta ja varovaisuutta, jotta koronasta päästäisiin mahdollisimman nopeasti eroon ja voisimme kaikki jatkaa normaalia elämää.