Maskeja jaossa vähävaraisille ja riskiryhmäläisille

Jokaista suositellaan turvautumaan maskiin, mikäli on mahdollista joutua lähikontaktiin vieraassa ympäristössä. Lähtökohtaisesti maskin hankinta on yksilön vastuulla, mihin kannattaa varautua jo ennakkoon. Maskisuositukset koskevat yli 15 vuotiaita.
Kuntien tulee turvata vähävaraisille suojaimien saanti. Tätä varten järjestetään jakelu Karhun Askeleen puu- ja muovityöpajalta osoitteesta Kiertotie 14.
Jakelu alkaa perjantaina 21. elokuuta ja tapahtuu EU-ruokajaon yhteydessä kello 9–12.30. Jos saavut ajan lopussa tai haluat muita järjestelyjä, varmistathan maskien saatavuuden numerosta 044 7151495.
Tarjolla on henkilöä kohden neljä uudelleen käytettävää kangasmaskia ja ohjeet niiden oikeaoppiseen käyttöön. Riskiryhmien on mahdollista saada vaihtoehtoisesti kuusi kertakäyttömaskia, jos kangasmaski on liian raskas käyttää.
Kaupunki seuraa tartuntatilanteen kehittymistä ja päivittää suojainohjeistusta sen mukaan. Niille kaupungin työntekijöille, joiden tehtävässä ei ole mahdollisuutta pitää turvavälejä, järjestetään maski tai uudelleen käytettävä visiiri. Lisäksi kaupungilla on valmius jakaa tartuntatilanteen vaatiessa maskeja myös koulukyyteihin, vaikkei kuntia ole tähän velvoitettu.