Merikanto-opiston uusi rehtori aloitti virassaan

Merikanto-opiston rehtori Tiina Vuorelle opinahjo tuli tutuksi jo 6-vuotiaana, kun hän opiskeli viulunsoittoa silloisessa
Virtain ja Ruoveden musiikkikoulussa.

Virtolaislähtöinen Tiina Vuori Vaskivedeltä aloitti elokuun alussa Merikanto-opiston rehtorin virassa. Hän työskenteli tätä ennen Liedenpohjan koulun johtajana. Hänet tunnetaan myös Virtain Naiskuoron johtajana.

– Ensimmäiset päivät ovat menneet käytännön asioiden hoidossa. Arki pyörähtää toden teolla käyntiin ensi viikolla, kun opetus alkaa. Olemme esimerkiksi tarkistaneet, ovatko kaikki oppilaat ottaneet opiskelupaikan vastaan ja sopineet lukuvuoden aikatauluista opettajien kanssa, kertoo Vuori.

Hän sanoo hakeneensa virkaa vahvan musiikkipuolen osaamisensa takia.

– Minulla oli kaipuu siirtyä töihin musiikin pariin. On hienoa, että Virroille sattui avautumaan tällainen musiikin alan työpaikka. 

Lue lisää Suomenselän Sanomista 8. elokuuta