Rispektii! Kunnioitusta! Englannin kielessä kunnioitusta tarkoittava sana on respect. Se tarkoittaa oikeastaan uudelleen näkemistä. Kun kunnioittaa jotakin tai jotakuta, täytyy nähdä asiat uudelta kannalta, antaa arvoa, ymmärtää ja hyväksyä ne sellaisinaan.
Meille kristityille on opetettu kunnioittamisesta muun muassa seuraavaa: kunnioita isääsi ja äitiäsi, toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Harva näitä päivittäin ajattelee, saati toteuttaa. Silti ohjeet ovat enemmän kuin oikeaan osuvia.
Kun katselee vaikkapa eduskunnan kyselytunnin antia ja kuuntelee kansanedustajien puheenvuoroja, tulee suorastaan kaksijakoinen tunnelma: toisaalta käytetään sanoja ”kunnioitettu” tai ”arvoisa”, mutta itse sanoma sisältää jotakin aivan muuta kuin, mitä kunnioituksesta toista kohtaan voi sanoa. Kyseessä ovat kuitenkin meitä kansalaisia edustamaan valitut henkilöt, joiden käytöksen tulisi olla arvokasta ja tahdikasta. Ja pystymme me itse kukin aivan samaan, en sitä epäile yhtään. Pitäisi pysytellä asiassa, ei mennä henkilökohtaisuuksiin...
Tällainen konservatiivinen moralisoija kuin olen, toivoisin, että asiassa kuin asiassa noudatettaisiin hyviä tapoja ja käytettäsiin asiallista kieltä. Kunnioituksesta toisia kohtaan omaa minää voisi painaa hieman alemmaksi. Kuvittelepa, millainen olisi sinun ihanemaailmasi, jossa kunnioitus olisi päivittäin läsnä. Ei tarvitse olla optimisti, että tämä voisi toteutua. Se on vain tahdosta kiinni.
Respect, kunnioitus, vaatii vain uudelleen näkemistä.
Tuula Jokinen