Sil­lä Ju­ma­la, joka sa­noi ”Lois­ta­koon val­keus pi­mey­des­tä”, on se, joka lois­ti sy­dä­miim­me, et­tä Ju­ma­lan kirk­kau­den tun­te­mi­nen, sen kirk­kau­den, joka lois­taa Kris­tuk­sen kas­vois­sa, le­vit­täi­si va­lo­an­sa. 2Kor. 4:6

Syy­sau­rin­ko leik­kii vie­lä het­ken pui­den lat­vois­sa. Vie­lä het­ken leh­ti­puut lois­ta­vat vä­rik­käi­nä, kun­nes tuu­li ja kyl­myys rii­su­vat ne lois­tos­taan. Niin luon­to, kuin ih­mi­set osa­na sitä, val­mis­tau­tu­vat tu­le­vaan tal­veen. Osa ih­mi­sis­tä ko­kee pi­me­än vuo­de­na­jan tym­pe­ä­nä, toi­sen al­ka­vat jou­lun odo­tuk­sen ai­kai­sin. Joil­le­kin tu­le­vas­ta tal­ves­ta sel­viy­ty­mi­nen on to­del­li­nen ta­lou­del­li­nen haas­te, joku kär­sii mie­li­a­lan las­kus­ta ja yk­si­näi­syy­des­tä. Yh­den elä­mä voi ol­la täy­del­li­ses­sä krii­sis­sä. Joku huo­leh­tii lap­sis­taan, suu­ri osa myös van­hem­mis­taan? Kuka huo­leh­tii si­nus­ta?

Vai on­ko niin, et­tä si­nus­ta ei tar­vit­se huo­leh­tia? Olet­ko tot­tu­nut pär­jää­mään it­se, löy­tä­mään rat­kai­sut on­gel­miin ja sel­viy­ty­mään? Tämä on meil­le suo­ma­lai­sil­le omi­nais­ta, ja sii­nä on pal­jon kun­ni­oi­tet­ta­vaa. Sel­vi­tään si­sul­la, ham­mas­ta pur­ren ja va­lit­ta­mat­ta. Vain lä­hei­sim­pien ih­mis­ten kans­sa ja­e­taan elä­män taa­kat. En­tä sil­loin, kun elä­män­kul­ku vie lä­hei­set vie­rel­tä? Yk­si­näi­syys koh­taa mo­nia, ei­kä se usein­kaan ole oma va­lin­ta. Pi­men­neet il­lat voi­vat voi­mis­taa synk­kiä aja­tuk­sia, ko­ros­taa yk­sin ole­mi­sen tun­net­ta ja kas­vat­taa mur­hei­ta myös to­del­lis­ta isom­mik­si.

Min­kä­lai­set asi­at tuo­vat va­loa si­nun syk­syy­si? On­ko si­nul­la ih­mi­siä, joi­ta voit lä­hes­tyä sil­loin­kin, kun et ole par­haim­mil­la­si? Mis­tä me saam­me tur­vaa, kun huo­let ja mur­heet kas­va­vat suu­rik­si? Mei­dät on lä­he­tet­ty tän­ne huo­leh­ti­maan toi­nen toi­sis­tam­me. Va­ja­vai­suu­tem­me vain es­tää tä­män to­teu­tu­mi­sen tur­han usein. Kui­ten­kin toi­sis­tam­me huo­leh­ti­mal­la huo­leh­dim­me myös it­ses­täm­me.

Mut­ta tämä aar­re meil­lä on sa­vi­as­ti­ois­sa, et­tä tuo suun­nat­to­man suu­ri voi­ma oli­si Ju­ma­lan ei­kä näyt­täi­si tu­le­van meis­tä. 2Kor. 4:7

Va­ja­vai­suus ja heik­kous on oleel­li­nen osa ih­mi­syyt­tä. Sil­ti Ju­ma­la ke­hot­taa mei­tä tu­ke­maan ja toi­mi­maan tois­tem­me par­haak­si täs­sä ajas­sa, jon­ka Hän on meil­le an­ta­nut. Täs­sä ajas­sa, jos­sa pi­meys on to­del­lis­ta ja huo­let suu­ria. Tär­kein teh­tä­väm­me on ker­toa evan­ke­liu­mia, et­tä Ju­ma­lan kirk­kaus sai­si va­lais­ta elä­mäm­me pi­meim­mät­kin syy­sil­lat. Sil­lä vain Jee­suk­sen valo, voit­taa va­ja­vai­suu­tem­me ja syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa yl­lem­me lan­gen­neen pi­mey­den.

Va­loa si­nun syy­sil­toi­hi­si toi­vot­taa

Kati Vir­ta­nen

vs. di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä

Vir­tain ev.lut. seu­ra­kun­ta